perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hollolan c1-pojat lähellä Suomen mestaruutta

Hollolan c95-pojat ottivat ensimmäisen kiinnityksen SM-kultaan, kun joukkue kaatoi ensimmäisessä finaalissa porvoolaisen PSS:n murskaluvuin 9-3. Mestaruus irtoaa kahdella voitolla. Ensimmäisen finaalin ratkaisijoina toimivat 4maalia tehnyt Ossi Jalonen, sekä 2+2 tehot rohmunneet Roope Kainulainen ja Vili Näveri. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat Porvoossa huomenna lauantaina.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

NST:n naiset kultajahdissa

Tämän viikon lauantaina käynnistyvät naistenfinaalit joissa ratkaistaan Suomen mestari mallia 2011. Finaalissa kohtaavat runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, Classic ja NST. Pelit alkavat Tampereella 9.4 Classicin korjatessa runkosarjan voiton NST:n edestä.

KatusählyTOUR 2011 Lappeenrannassa 11.6

NST järjestää katusählyn osaturnauksen lauantaina 11.6 Lappeenrannan satamatorilla.

ENERGIATURNAUS

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Hollolan C1 pojat selvittäneet tiensä välieriin

HU-46:n C1 pojat pelaavat ikäluokkansa välierissä. Puolivälierissä se hävisi sarjan toisen ottelun Westend Indiansille vieraskentällä 8-6 numeroin ja voitot näin ollen tasan 1-1. Kolmas ja samalla ratkaiseva ottelu pelattiin tänään evakko syistä Vierumäki areenan kolkossa hallissa.

Matikainen+Astikainen = voitto!

Top Team pelasi Hatsina tapaan karsintojen toisen ottelun kotonaan. Top Teamin hävittyä ensimmäisen ottelun Raumalla jatkoajalla oli sekin pakkovoiton edessä. Top Team oli saanut riveihinsä Tero Astikaisen joka naputteli runkosarjassa lähes 4 maalin keskiarvolla ottelua kohden.

Hatsina jälleen kotona jatkoajalla parempi

Karsintojen 3:lla kierroksella Hatsina isännöi ottelusarjan toisesssa ottelussa Kirkkonummen Rangersia. Rangers kuittasi ensimäisen ottelun selvästi nimiinsä numeroin 7-2. Rantakeitaalla nähtiin kolmannen kerran peräkkäin jatkoaika ja kolmannen kerran Hatsina korjasi voiton kotiin.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

SB Troopers jatkaa kakkosessa

Imatralainen SB Troopers varmisti pelaavansa kakkosdivisioonassa myös ensi kaudella, kun se kukisti kouvolalaisen JPS-75:n ratkaisevassa kolmannessa ottelussa maalein 11-7.